Esiintyjät



Tilaukset ja lisätiedot esiintyjistä:
keikkamyynti@mrt-viihde.fi
044 256 1314

















Trubaduuri Kartsu

Kartsu esittää countryrockia, poprockia, rockia ja jotain näiden sekoitusta.
Setit ovat maltillisia ja rauhallisia.
Seteissä on Eaglessiä, foo fighterssia, ccr ym. ja myös uuden aallon countrya.
Kartsu esittää myös omia biisejään.









The Roycers

Tervakoskelainen The Roycers on rockabilly/rock’n’roll-yhtye, joka sai alkunsa vuonna 1979 rockabillyaallon aikoihin. Yhtye kokoontui uudestaan 2007 ja keikkoja on sen jälkeen kertynyt ympäri Etelä-Suomea. Suuria vaikuttajia olivat aikoinaan mm. Stray Cats, Teddy and the Tigers, Robert Gordon ym. ja mm näiden ja monien muidenkin artistien kappaleita tai versioita vanhoista klassikoista kulkee settilistassa vieläkin. Lisäksi mukana on omia versioita vanhoista tutuista sekä täysin omia kappaleita. Bändin tuotantoa voi käydä kuuntelemassa Spotifysta, josta löytyy vuonna 2011 tehty omakustanne Rock’n’Roll Voodoo sekä 2019 äänitetty Cut To The Bone. Lisäksi YouTubesta löytyy niin livemateriaalia kuin studiobiisejäkin.
Triossa soittavat: Harri Jaakonsaari (laulu ja basso), Anssi Kulonen (kitara) ja Aki Lehtonen (rummut).

Spotify:
https://open.spotify.com/artist/6cy58nZ9upp6bQpOhWv6id?si=RDec3ssFSOuGJ-l5590hDQ
Facebook:
https://www.facebook.com/TheRoycers









HarryJ

HarryJ on tervakoskelainen jytäorkesteri, joka on erikoistunut vanhempaan jytämusiikkiin. Bändi coveroi mm. Tuomari Nurmiota, Jussi Raittista, Juice Leskistä ja muita suomenkielisiä 70-80-luvun artisteja. Bändissä yhdistyy rautalanka ja rock’n’roll-komppi. Bändin ohjelmisto on hyväntuulista suomirokkia Amarillosta Kake-rokkiin. Punaisena lankana on tinkimätön komppi ja heittäytyvä laulusolisti. Bileet pystyyn!

Promovideo:
https://www.youtube.com/watch?v=4yIBw6DYDSQ
Facebook:
https://www.facebook.com/HarryJBeatRiot









The Lakewater Band

The Lakewater band on Tervakoskelta lähtöisin oleva nelihenkinen Southern/country rock bändi.
Vivahteita bändin tyylistä löytyy bluesista ihan perinteiseen kitara rockiin asti.
The Lakewater band soittaa cover että omaa tuotantoa.
Bändin esikuviin kuuluu CCR, Lynyrd Skynyrd, Chris Stapleton. Blackberry Smoke...
The Lakewater Band soittaa livenä hyvällä meiningillä ja fiiliksellä! The Lakewater Band rocks!

Facebook: https://www.facebook.com/the.lakewater.band?locale=fi_FI









Point Zero

Point Zero koostuu nuorista muusikoista, jotka kirjoittavat ja säveltävät biisinsä itse.
Point Zero soittaa myös tuttuja covereita ja välillä joitain ei niin tunnettuja kappaleita jotka kuulostavat hyvältä.
Omia biisejä bändiltä löytyy noin 30kpl, jotka ovat valmiita keikoille soitettavaksi.

Settien pituus kulkee puolesta tunnista jopa kahteen tuntiin.

Genrenä toimii: rock n' roll, rock, blues, country ja jonkin sortin psykedeelinen rock.

Jäsenet:
Aleksi pahkala - kitara
Henri Pulkki - Rummut
Roope Kihlman - kitara/laulu
Aleksi Rossi - basso

Media:
Instagram - https://www.instagram.com/pointzeroband?igsh=MXdhdG9pYm8wenlydQ==
Facebook - https://www.facebook.com/share/1Bv1T8By2M/
Youtube - https://youtube.com/@pointzeroband?si=gbSWMVrL_ciTMosQ









DJ-Ghostie

DJ-Ghostie viihdyttää asiakkaita kotibileissä, ravintoloissa, pubeissa, yritystilaisuuksissa, juhlissa ym. erilaisissa tapahtumissa.
DJ-Ghostien mukana kulkee äänentoisto- ja valolaitteisto, tarvittaessa myös RGB-kuviolaserit ja savukone.

Facebook - https://www.facebook.com/OfficialDJGhostie?locale=fi_FI









Trio Taifun

Trio Taifun koostuu pitkän linjan ammattimuusikoista.